Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö on päättänyt eurooppalaisesta toimintapäivästä 29.syyskuuta vastalauseena julkisten menojen, palvelujen, sosiaaliturvan, työpaikkojen ja palkkojen leikkaamiselle (http://www.etuc.org/a/7407). Silloin järjestetään mielenosoitus Brysselissä sekä lakkoja ja mielenosoituksia eri Euroopan maissa. Toimintapäivä otettiin Euroopan sosiaalifoorumissa myös lukuisten kansalaisjärjestöjen kampanjapäiväksi.
Kriittinen ay – verkosto kansainvälisessä kampanjassa
Kriittisen ay-verkosto, KRAY on tiukasti mukana Euroopan ay-järjestöjen toimintapäivän tapahtumissa 29.9.2010.
Kriittisen ay-verkosto, KRAY:n toimintaseminaari
KRAY järjestää toimintapäivän teemalle omistetun seminaarin 23.9.2010 Kirjan talon kerhosalissa Kirjatyöntekijäinkatu 10 (Helsinki)
Tilaisuus alkaa kello 10.30 - 14.00.
Tilaisuudessa arvioidaan eurooppalaisen ja suomalaisen ay-liikkeen tilannetta ja taistelukuntoa.
Toimintaa myös paikallisesti
EAY:n tiedotuspäällikkö Patricia Grillo korostaa, että tärkeätä on nousta 29.9. toimintapäivänä vastustamaan hallitusten leikkauspolitiikkaa koko Euroopassa. Oikeistolaiset hallitukset vaativat työssä olevilta solidaarisuutta suurpääomalle kilpailukyvyn nimissä. Tähän emme suostu!
Erityisen kohtalokkaat seuraukset leikkauksilla on pätkä- ja silpputyötä tekeville ihmisille ja nuorille.
Toimintapäivä on EAY:n työvaliokunnan päätös muistuttaa Patricia Grillo.
Suomessa hallituksen tulo- ja menoarvio jatkaa työttömien, eläkeläisten, opiskelijoiden kyykyttämistä.
Paikallistoiminnan muotoina eri maissa on mm. työvuoron sisälle sijoittuvat lyhyet mielenilmaisut hallituksen harjoittamaa leikkauspolitiikkaa vastaan. Useissa maissa toteutetaan jopa maanlaajuisia vuorokauden pituisia yleislakkoja.
Yleislakko Hakaniemen torilla
Kriittinen ay-verkosto, KRAY pystyttää Hakaniemen torille toimintapisteen. Tämä on aloite ja avoin kutsu ammattiyhdistyksille ja kansalaisjärjestöille osallistua valmisteluun ja toimintaan.
Tapahtumaa siivittää rakennusliitossa toimivan Antti Sandbergin kantaaottava Yleislakko-bändi.
Lähde:http://kriittinenayverkosto.blogspot.com/
PREKARIAATIN SIVUSTO Työn raskaan raatajat, harvoin mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa... Jos elämä olisi turvatumpaa, töitä ja toimeentuloa riittäisi kaikille, olisi Suomikin suurenmoisempi ja esimerkkinä muille - kuten se joskus oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti